Keskustelua Ajan henki -dokumenttiin liittyen käytiin YLEn TV1:ssä perjantaina 8.4.2011. Lähetys on katsottavissa Areenassa 8.5.2011 asti.
“Viekö Zeitgeist-liike meitä uuteen aikaan? Asiaa pohtivat Yrjö Kallisesta kirjan tehnyt Matti Salminen ja joogaopettaja, kirjailija Taavi Kassila, ohjaaja Heidi Räsänen, zeitgeist-mies Henry Brade.”
Ajan henki -aiheista keskustellaan tänään perjantaina 8.4 Ylen Voimala-ohjelmassa neljän ihmisen voimin. Mukana Matti Salminen, Taavi Kassila, Heidi Räsänen sekä Henry Brade, joilla kaikilla on vahvoja mielipiteitä vallitsevasta yhteiskunnasta.
Katso mielenkiintoinen keskustelutuokio YLE TV1:ltä perjantaina kymmeneltä.
Kotimainen yhteiskunnallisia epäkohtia ja niiden ratkaisuja käsittelevä dokumenttielokuva Ajan henki on julkaistu tänään. Dokumentissa esiintyy mm. suomalaisia asiantuntijoita ja sen pituus on 2 tuntia 24 minuuttia.
"Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle."
Missä kehityksen vaiheessa ihmiskuntamme on tällä hetkellä? Video selittää sivilisaatioiden kehityksen mittaamisen Kardaševin asteikolla ja pohtii oman sivilisaatiomme nykytilaa.
Elokuva on nähtävillä YouTubessa alla olevasta linkistä. Saat suomenkielisen tekstityksen napsauttamalla tekstityspainiketta (“CC”). Elokuvan kesto on 2h 41min.